Tennis on vanha, hauska ja koukuttava laji

Tennis on ikivanha urheilulaji ja yksi maailman suosituimmista urheilulajeista. Sitä on pelattu Suomessakin jo yli 130 vuotta. Englannissa puolestaan käytiin ensimmäinen Wimbledon-turnaus jo vuonna 1877 ja tuolloin kyseessä oli miesten kaksinpeli. Viralliset säännöt pelille tehtiin 1800-luvun lopulla. Suomessa ensimmäinen tennisturnaus järjestettiin Turussa vuonna 1893. Suomen mestaruudesta miteltiin ensimmäisen kerran Hangossa vuonna 1912.

Mukaan lajiin alkeiskurssin tai valmentajan avustuksella

Tenniksen opettelu vaatii harjoittelua ja toistoa, mutta pelin oppii kyllä kun haluaa. Tenniksellä on ehkä liiankin vaikea maine, sillä se on muuttunut kevyemmäksi vuosien varrella välineiden kehittyessä. Vielä 1980-luvulla käytössä olivat suuremmat kentät ja raskaammat välineet, pallotkin olivat kovempia. Nykyään on paljon enemmän valinnanvaraa sekä kentissä että varusteissa, joten jokaiselle löytyvät varmasti mieleiset.

Parhaiten lajiin pääsee kuitenkin mukaan valmentajan opastuksella tai alkeiskurssilla. Laji on helpompi omaksua, jos omaa jo ennestään kokemusta pallopeleistä. Tekniikka kannattaa kuitenkin opetella alusta asti oikein ja tässä tulevat valmentajan neuvot tarpeeseen. On paljon helpompaa opetella kerralla oikeat liikkeet, kuin korjailla myöhemmin virheellistä tekniikkaa.

Valmentajaa kannattaa tavata myös, jos edellisestä pelikerrasta on ehtinyt vierähtää vuosia. Hänen kanssaan voi tarkistaa, että tekniikka on edelleen oikea.

Lyöntitekniikan opettelu auttaa alkuun

Kaikista tärkeintä aloittelijan kannalta on oppia oikea lyöntitekniikka. Näin voi varmistua siitä, että peli sujuu ainakin jollain tasolla ja toisaalta välttyy turhilta vammoilta. Aluksi keskitytään enemmän tekniikkaan, eikä laji ole fyysisesti kovin vaativa. Myöhemmin saa kyllä juosta kentällä ja peli muuttuu rankemmaksi. Pelaajan kehittyessä käyttöön tulevat mm. kulmalyönnit. Tennis koukuttaa sitä enemmän, mitä paremmin pelin oppii.

Lyöntitekniikan opettelu auttaa alkuun

Tenniksen paras puoli on se, että sitä voi halutessaan pelata koko elämänsä ja missä päin maailmaa tahansa. Monilla seuroilla on jopa 80-vuotiaita aktiivipelaajia. Mikäli mielii tenniksessä kilpauralle, on lajin pariin yleensä löydettävä jo melko nuorena. Aktiivisen harrastamisen voi puolestaan aloittaa missä iässä tahansa ja aikuisille järjestetään jatkuvasti viikonlopun mittaisia alkeiskursseja seurojen toimesta.

Syöttö aloittaa pelin ja avaa pistetilin

Tenniksessä jokainen pelattava piste alkaa syötöllä. Syöttö tehdään aina pelialueen takaosasta, tarkemmin sanottuna keskirajan ja sivurajan väliin jäävältä alueelta. Jotta syöttö olisi hyväksytty, täytyy sen osua vastapelaajaan syöttöruutuun. Mikäli syöttö jää verkkoon tai osuu muualle kuin haluttuun syöttöruutuun, voi pelaaja kokeilla syöttämistä vielä toisen kerran. Myös rajoille osuneet syötöt hyväksytään. Syötössä pelaaja joutuu aina käyttämään kahta kättä, sillä vasemmalla kädellä hän heittää pallon ilmaan ja oikealla kädellä suorittaa lyönnin, silloin kun pallo on liikeradan lakipisteessä. Mikäli pelaaja epäonnistuu molemmissa syöttöyrityksissään, tästä annetaan piste vastapelaajalle.

Tenniksen pistelaskun historiasta ei ole varmaa tietoa

Erityisesti tenniksen pistelasku on herättänyt vuosien varrella ihmetystä, mutta tenniksen pitkän historian takia pisteiden laskun alkuperäkään ei ole varma. Ranskalaisilla vaikuttaa kuitenkin olevan sormensa pelissä. Pistelaskun uskotaan olevan peruja keskiajalta ja Ranskan luostareista, sillä munkeilla oli tuolloin tapana pelata tenniksen tyyppistä peliä.

Tenniksen pistelaskun historiasta ei ole varmaa tietoa

Tenniksen eräpisteet esitetään muodossa 15, 30 ja 40 ja vasta tämän jälkeen voittaja ratkeaa. Monimutkaista pisteiden laskua on yritetty selittää mm. sillä, että luvut tulisivat kellotaulusta. Pisteluku 15 merkitsee, että ensimmäinen neljännes pelistä on pelattu ja 30 kertoo, että puolet on takana. Tämäkään teoria ei osaa selittää sitä, miksi seuraava luku on 40. Toinen suosittu teoria selittää, että pisteet ovat saaneet alkunsa hopeakolikoista, joiden yksikköinä olivat 15, 30 ja 45. Varmasti ei ole kuitenkaan voitu todistaa mitään näistä selityksistä oikeaksi.