Browse: Blogi

Suomalaiset pärjäävät keilailussa, mutta mediakiinnostus on vähäistä

Suomessa amerikkalaisten kehittämä keilailutyyli yleistyi 1920-luvulla, kun Ruotsissa aiemmin suosiota saavuttanut laji kulkeutui Helsinkiin. Tuolloin avattiin myös ensimmäinen keilahalli ja Helsinkiin perustettiin Bowlingliitto. Suomen Keilailuliitto perustettiin vuonna 1939. Ensimmäiset keilailun MM-kisat käytiin Helsingissä Ruusulan keilahallissa vuonna 1954. Kisoihin osallistui keilaajia seitsemästä eri maasta, mutta kultamitalipaikat jakoivat Suomi ja Ruotsi.

Jatka lukemista

Keilailun historia alkaa jo ennen ajanlaskun alkua

Keilailu on yksi maailman vanhimmista urheilulajeista, sillä sitä harrastettiin jo muinaisessa Egyptissä 3 200 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Vaikka välineet olivat tietenkin toiset, on kyseessä hämmentävän tunnistettavasti sama peli. Lisäksi todisteita keilailuharrastuksesta on löydetty esimerkiksi Saksasta vuodelta 300. Tuolloin kyse oli kivien vierittämisestä keiloja kohti, mutta periaate täysin sama. Euroopassa keilailun uskotaan liittyneen 500-luvun alussa…

Jatka lukemista