Kohti täydellistä kaatoa

Keilailussa kaato herättää aina innostusta, ihastusta ja hieman kateuttakin. Joiltain se tuntuu onnistuvan tuosta vain ja osalla kyseessä on ennemminkin hyvä onni. Voiko kaatoa harjoitella ja sen todennäköisyyttä parantaa? Aktiiviharrastaja Mika Tuokkola tunnetaan vakaasta heittokädestään ja lukuisista kaadoistaan. Hän neuvoo mielellään muitakin keilailusta kiinnostuneita. Tästä vinkit myös oman keilailun parantamiseen.

Oikea asento ja asenne auttavat alkuun

Ennen heittämään ryhtymistä Tuokkola kokeilee pikaisesti kenkien pidon ja hakee oikeaa aloitusasuntoa. Hänellä se tarkoittaa sitä, että jalat ovat lähes kiinni toisissaan ja polvissa joustoa. Palloa hän kannattelee kahden käden varassa ja katse on suunnattu tiukasti radan tähystysmerkkeihin. Tuokkola itse suosii keilauksessaan kierrettä eli hänen pallonsa lähtee liikkeelle seuraten radan reunaa, vain muutaman sentin päässä rännistä. Lopussa pallo kuitenkin kaartaa keskelle ja osuu keskimmäisiin keiloihin, kaataen lopulta ne kaikki.

Kierteen onnistumiseen vaikuttaa tekniikan lisäksi pallo

Tuokkola toteaa, että häneltä kysytään usein neuvoja komean kierteen heittämiseen ja kommentteja tulee naapuriratoja myöten. Kyseessä ei kuitenkaan ole ainoastaan oikea tekniikka, vaan yhtä tärkeää on oikean pallon valitseminen. Tuokkola suosii itse niin sanottuja reaktiivipalloja, jotka on suunniteltu heittäjän käteen. Pallojen sisään on asennettu painolaatta, joka saa pallon pyörimään epätasaisesti ja mahdollistaa näin näyttävien kierteiden heittämisen. Keilasalien lainapallot on valmistettu tasaisesta muovimassasta, eivätkä ne sovellu samanlaisiin kierreheittoihin, sillä näistä palloista puuttuvat tarvittavat kitkaominaisuudet. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö aloittelija voisi onnistua kaatojen heittämisessä, vaan käyttöön täytyy ottaa eri tekniikka.  Myös lainapallojen kohdalla on tärkeää valita mahdollisimman sopiva pallo. Hieman yllättäen tärkeintä ei Tuokkolan mukaan olekaan pallon paino vaan se, että peukalon reikä sopii omaan käteen. Reiän pitäisi olla sen verran tiukka, että se pysyy tukevasti sormessa, mutta toisaalta sen verran löysä, että sen saa irrotettua.

Rauhallinen eteneminen lisää tarkkuutta

Tuokkola toteaa, että aloittelijat lähestyvät yleensä heittoviivaa liiankin vauhdikkaasti. Juoksemisen sijaan hän suosittelee rauhallista tahtia, jolloin jää enemmän aikaa tähdätä ja heittää pallo haluttuun suuntaan. Paras tekniikka on yleensä tähdätä kärkikeilan viereiseen koloon sivusuunnasta, mutta tämä onnistuu vain kierreheitolla. Samaa osumakohtaa voi hakea myös heittämällä radan reunasta kohti keskiosaa. Tuokkola varoittaa myös turhasta voimankäytöstä. Keilailu on ennen kaikkea tarkkuuslaji, eikä pallon paiskaaminen liikkeelle mahdollisimman suurella voimalla paranna tulosta millään tavoin.

Lajia ei tarvitse ottaa liian vakavasti

Tuokkolaa kiehtoo keilailussa se tunne, kun kaikki keilat kaatuvat kovalla rytinällä pois näköpiiristä. Hän kehuu keilailun hyviin puoliin kuuluvan myös sen, että kyseessä on varsin tasa-arvoinen laji. Keilata voi iästä, sukupuolesta, ihmisen koosta tai ulkonäöstä riippumatta. Lajin parista löytyy jopa sokeita harrastajia. Lisäksi keilailua voi harrastaa helposti myös huvin vuoksi, eikä edes aktiivikeilailun tarvitse olla kovin vakavaa. Hallille voi tulla kavereiden kanssa viettämään aikaa ja samalla ottaa oluen.

Kansainvälinen menestys on jäänyt monelta huomaamatta

Eniten Tuokkolaa harmittaa Suomen keilailussa se, kuinka vähän laji saa huomiota mediassa ja kuinka vähän ihmiset kilpakeilailusta tietävät. Hän arvelee, ettei monikaan tiedä esimerkiksi sitä, että vuonna 2014 Suomi voitti keilailun maailmanmestaruuden Las Vegasissa viiden miehen joukkuefinaalissa, joka on keilailun kuninkuuslaji. Muutenkin suomalaiset ovat pärjänneet kansainvälisessä keilailussa mainiosti. Silti edes maailmanmestaruutta ei noteerattu mediassa millään tavoin eikä siitä osattu iloita myöskään harrastajien keskuudessa. Tähän Tuokkola kaipaisi parannusta ja haluaa itse näyttää esimerkkiä siinä, että keilailun ilosanomaa levitettäisiin mahdollisimman laajalle.